J.R.R. Tolkiennin satu hobiteista, haltijoista, kääpiöistä ja Sormusten Mustasta Loordista on yksi nykykirjallisuuden suurista mielikuvitustarinoista - ja vielä muutakin. Nuorisokulttikirjana alkanut The Hobbit, jonka rauhaa rakastavat "puolituiset" miellyttivät 1960-luvun hippikansaa, laajeni kolmeksi nidokseksi, joissa kerrotaan, miten muutamat rohkeat yksilöt onnistuvat torjumaan maailmanlopun rohkeutensa, ritarillisuutensa, itseuhrautuvaisuutensa ja uskonsa avulla. Ralph Bakshi, Amerikan etevin uuden tyylin piirrettyjen elokuvien tekijä, on tehnyt tästä "mahdottomasta unelmasta" täyspitkän piirretyn elokuvan tavalla, joka kunnioittaa Tolkienin kertomusta ja inspiraatiota samalla yksinkertaistaen tämän todella runsasta sukututkimuksellista tietämystä. Hänen kehittyneen tekniikkansa ansiosta kirjallisuuden klassikko muuttuu taianomaiseksi visuaaliseksi kokemukseksi. Hobitien sankari Frodo Reppuli pitää vastahakoisesti hallussaan taikasormusta, joka antaa kantajalleen vallan hallita kaikkia eläviä olentoja, mutta lopulta tuhoaa tämän. Niinpä Frodo lähtee ihmisten, haltijoiden ja kääpiöiden saattamana vaaralliselle matkalle Mustan Loordin maahan heittääkseen sormuksen takaisin Tuomiovuorella sijaitsevaan sulatusuuniin torjuakseen Keskimaan kuningaskuntaa uhkaavan lopullisen tuhon. Bakshin piirretty kertomus hänen matkoistaan on luova ja vaikuttava. Kun ilkeät Mustat Ratsastajat ympäröivät sankarimme, ne tulevat korkeiksi ja kauheiksi kuin pahansuovat mustat pyörremyrskyt; eläimellinen örkki, jolla on Beelzebubin siipienväli lentää suoraan William Blaken mielikuvituksellisista maalauksista; kolkossa ja tyhjässä luolassa kaikuvat ammoisina aikoina tapahtuneen haltiatuhon muistot. Ja taisteluja varten Bakshi järjesti aseistettujen ritarien yhteenottoja käyttämällä eläviä näyttelijöitä, veti sitten yli heidän inhimmilliset ääriviivansa sekoittaen lihaa ja verta viivojen ja vesivärien kanssa ja saaden aikaan vaikutelman elävistä kasvoista, jotka tähyilevät hämmentävästi erilaisista materiaaleista taikurin maalaukseen vangitsemien sielujen tavoin. Mukana on myös loistavaa komiikkaa, varsinkin mitättömästä Klonkusta, luola-asukkaasta joka muistuttaa naurettavaa hirviötä. Suuri joukko brittiääniä, mm. John Hurt, ihastuttaa herkkää korvaa yhtä paljon kuin elokuva viehättää sekä Tolkienin ihailijoita että aivan uusien katselijoiden silmää.

ALEXANDER WALKER