VHS (FIx)
Tunniste: 74001
Pahuksenmoiset pirskeet (1968)
Party, The (nimi kasetilla elokuvan alussa)
VHS (FIx)
Tunniste: 74001
Monet ovat sitä mieltä, että Pahuksenmoiset Pirskeet on hauskin elokuva, mitä milloinkaan on tehty. Vaaleanpunainen Pantteri-elokuvillaan mainetta niittänyt ohjaaja Blake Edwards on ohjannut tämänkin komedian, jonka päätähtenä esiintyy itse Peter Sellers. Tämä on elokuva, joka melkeinpä vaatii varoituslapun "tästä voi saada naurukrampin"!
Kuten usein ennenkin Edwards pilailee elokuvassaan Hollywoodin ja filmiteollisuuden kustannuksella. Pahuksenmoisissa Pirskeissä hän kuvailee kuinka kömpelö ja epäpätevä intialainen näyttelijä Hrundi V Bakshi ensin pilaa suurelokuvan kuvaukset ja saa sitten erehdyksessä kutsun juhlaan, johon filmimaailman silmäätekevät ovat kokoontuneet syömään ja hukuttamaan surujaan niin viinaan kuin uima-altaaseenkin.
Mutta kun Hrundi V Bakshi on mukana, mikään ei toimi niinkuin ennen. Juhlat epäonnistuvat katastrofaalisesti, mutta katsojilla on sitäkin onnistuneempi ilta tämän huippuhauskan komedian parissa. Pahuksenmoiset Pirskeet on elokuva, josta on peräisin sellaiset klassiset lausandukset kuin "birdie-num-num" ja "howdy pardener".

The Party (1968)
La Party A Festa La Festa Festen La Fiesta inolvidable El Guateque Hollywood Party Kom og vask min elefant Oh vilket party Pahuksenmoiset pirskeet Der Partyschreck Sjujävle party, Ett Tatli budala The Party Um Convidado Bem Trapalhão
Ohjaus
Käsikirjoitus
Näyttelijät